Aikuiset

Aikuiset nuorten tukena

Aikuisten rooli nuorten toimintamahdollisuuksien ja sopivan tuen tarjoajana on keskeinen. Aikuisten tulee huolehtia, että rakenteet ovat sellaisia, joissa nuorten on mahdollista toimia ja vaikuttaa.

Me Nuorten Keski-Suomessa haluamme lisätä aikuisten rohkeutta ja ymmärrystä luottaa nuoriin. Rohkaisemme muokkaamaan nuoria osallistavia toimintaympäristöjä sekä innostamme luomaan toimintakulttuuria, jossa nuoriin luotetaan. Toisilta oppimista edistämme oppilaskuntien ohjaaville opettajille ja nuorisovaltuustojen ohjaajille vertaistapaamisia organisoimalla.

Järjestämme tilauksesta koulutuksia ja valmennuksia, joiden teemana on nuorten vaikuttamisen ja osallisuuden edistäminen.  Sisällöt rakennetaan vastaamaan tilaajan toiveita ja tarpeita.

 

Koulutuksia

  • Nuoret tapahtumatuottajina – nuorten toimijuuden tukeminen
    Aikuisille suunnattu tunnin täsmäesitys, syvempi sukellus tai osallistava oivallussetti nuorten omaehtoisen toimijuuden tukemisesta. Käymme läpi Case Toukofestin eli ToukoTiimin valmennusprosessin esimerkkeineen.
  • Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa
    Työpajassa pohdimme yhdessä niitä kriittisiä menestystekijöitä joilla nuorten ääni saadaan huomioitua uudessa maakuntahallinnossa. Mukana myös  Lasten ja nuorten terveiset päättäjille -huoneentaulut.
  • Tiimiliideri -valmennus
    Valmennusohjelma nuorille, jotka haluavat kehittää tiimiosaaja- ja johtamistaitojaan huippuvireeseen! Lue täältä: Tiimiliideri valmennus sisältö (tulossa)

Kiinnostuitko?

Annamme mielellämme lisätietoja